Neitoperho - Hector

Raapaisin kynttilään valon

Vihreän, paljastavan…

Hyönteiset täyttivät talon

Näin aamun jo valkenevan…

Tuon valvotun yön aina muistan

Kun tuulee ja sua ikävöin

Sinun naurusi, laulusi muistan;

Ne mielessäin käy päivin, öin

Kun tuulee, ja sua ikävöin

Kuu ikkunan ohitse kulkee

Se varjot saa taas kasvamaan…

Yö syliinsä ihmisen sulkee

Joka jäänyt on odottamaan…

Olen sulkenut muistojen verhon

Ja aukaissut taas uudestaan…

Sinut vangitsin kuin neitoperhon

Oksa raapaisee taas ikkunaan

Ajan suuntaa en saa muuttumaan

Mä aukaisen kirjan ja suljen;

Nuo tiedot on vanhentuneet

Mä varjoni vierellä kuljen

On taulutkin haalistuneet…

Yli aikojen, merten mä kuulen

Sinun äänesi päivin ja öin…

Sinun laulusi, naurusi kuulen

Kun tuulee, ja sua ikävöin…

Kun tuulee, ja sua ikävöin…

Ho graffiato la luce sulla candela

Verde, rivelatore...

Gli insetti riempivano la casa

Ho visto l'alba del mattino...

Ricorderò sempre quella notte sorvegliata

Quando c'è vento e desiderio

Ricorderò le tue risate, le tue canzoni;

Mi passano per la mente giorno e notte

Quando si snoda, e mi manchi

La luna passa vicino alla finestra

Fa ricrescere le ombre...

La notte tra le sue braccia chiude un uomo

Chi resta ad aspettare...

Ho chiuso il velo dei ricordi

E ha riaperto...

Ti ho catturato come una mosca vergine

Il ramo graffia di nuovo la finestra

Non cambierò la direzione del tempo

Apro il libro e lo chiudo;

Quelle informazioni non sono aggiornate

Sto camminando accanto alla mia ombra

I dipinti sono sbiaditi...

Nel tempo, i mari che sento

La tua voce giorno e notte...

Sento le tue canzoni, le tue risate

Quando il vento, e mi manchi...

Quando il vento, e mi manchi...