Liian kauan - Maija Vilkkumaa

Niin monta yötä

Siinä kalliolla

Oli ihana olla

Tuuli lelli kahta

Rakastavaista

Vähäsen erilaista

Toinen puhui valtateistä

Ja myrskysäistä

Toinen höpisi häistä

Niin monta yötä

Siinä kalliolla

Oli ihana olla

Mut sitten saapui se surkea syys

Sen väsynyt arkinen mitättömyys

Hän oli niin kaunis sinä iltana

Kun mä sanoin: rakas mä en voi olla sun

Ei en aina, se on liian kauan

Aina on liian kauan

Aina on liian kauan

Se painaa päätä

Se öisin herättää

Ja talvi, joo se oli

Niin kovin omituinen

Märkä ja luinen

Ikkunoista hiipi

Huoneisiin räntä

Mä ikävöin häntä

Ja kuljin valtateitä

Ja myrskysäitä

Ja niitä ja näitä

Talvi, joo se oli

Kovin omituinen

Märkä ja luinen

Ja toukokuu multa pimeän vei

Mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein

Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun

Mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun

Ja että aina on liian kauan…

Mut sitten saapui se surkea syys

Sen väsynyt arkinen mitättömyys

Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun

Mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun

Ja että aina on liian kauan…

Tante notti

Su quella roccia

È stato meraviglioso esserlo

Vento Lelli due

Amorevole

Un po 'diverso

Un altro parlava di autostrade

E tempestoso

Un altro parlerebbe del matrimonio

Tante notti

Su quella roccia

È stato meraviglioso esserlo

Ma poi arrivò quel misero autunno

La sua stanca e banale nullità

Era così bella quella notte

Quando ho detto, caro non posso essere il sole

No, non sempre, è troppo lungo

È sempre troppo lungo

È sempre troppo lungo

Pesa

Si sveglia di notte

E l'inverno, sì, lo era

Così molto strano

Bagnato e ossuto

Le finestre si insinuano

Lavandino nelle camere

mi manca

E ho camminato sulle autostrade

E tempeste

E loro e questi

Inverno, sì, lo era

Molto strano

Bagnato e ossuto

E la muffa di maggio ha preso il buio

Camminavo di notte, chiedendomi cosa stessi facendo

Il mare era così bello quella mattina quando

Ho capito che non sarebbe mai più stato mio

E questo è sempre troppo lungo...

Ma poi arrivò quel misero autunno

La sua stanca e banale nullità

Il mare era così bello quella mattina quando

Ho capito che non sarebbe mai più stato mio

E questo è sempre troppo lungo...