Kohkausrock - PMMP

Ei mitään jää käteen,

tai vielä vähemmän,

ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:

on nätisti rivissä metsässäkin puut,

kai jonossa menee myös hirvet sekä muut.

Ei mitään jää käteen,

tai vielä vähemmän,

mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.

Kai jonossa menee metsässä ketutkin,

ja takuulla sekaisin oon huomennakin.

Lastenlaulu valehteli väittäessään,

että auringossa aina varjo seuraa kulkijaa:

olenhan nähnyt, kuinka joskus aurinko voi paistaa

aivan pääni päällä, eikä silloin tosiaankaan

varjo lainkaan lankea.

Ei mitään jää käteen,

tai vielä vähemmän,

ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:

on nätissä rivissä istutetut puut,

ja levällään pihoilla lapsukaisten suut.

Ei mitään jää käteen,

tai vielä vähemmän,

mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.

Kai jonossa menee metsässä ketutkin,

ja huomennakin olen sekaisin.

Tarja ihan kostoksikin paremmaksi pisti:

sil on äidin kiusaksi miehenä työtön pianisti.

Äiti itkee, miksi otettava on sellainen risti,

muutenkin on suita tarpeeksi tässä ruokittaviksi.

Koskaan ei enää tätäkään päivää

kahlata läpi uudestaan,

mutta se häly jää soimaan:

kaikuu, meteli kumisee, raikuu,

ja korvakäytävään juuttuu, unessakin vielä toistuu.

Hän saa vain siinä tapauksessa soittaa,

jos joku tomumajan jättää,

ja tänään puhelin soi.

Edenin kaakelit ovat vihertävät, valkeat,

ja se kloorivesi kirvelee silmää.

Minä osaan kellua, isä,

minä osaan kuplia, isä,

minua ei vieläkään kylmää.

Vedet tulee ihon läpi.

Olet unohtanut taas.

Nuku sinä kevään yli, hän odottaa veden takana.

Tätä teennäistä hymyä en voi pyyhkiä millään.

Jähmettyneenä poskipäät, vielä kiristyy lisää,

ja pahoittelet, kun et oikein osaa sanoa mitään,

mut onpa huono tuuri.

Niente è rimasto nelle tue mani

o meno,

e meno oggi di ieri ho capito:

ci sono molti alberi nella foresta,

Immagino che il cervo e gli altri si mettano in fila.

Niente è rimasto nelle tue mani

o meno,

ma meno oggi di quanto ho spiegato ieri.

Immagino che le volpi vadano nella foresta in coda,

e sono sicuro di essere confuso domani.

La canzone dei bambini mentiva, affermando

che nel sole sempre l'ombra segue il viandante:

dopo tutto, ho visto come il sole a volte può splendere

proprio sulla mia testa, e poi non proprio

l'ombra non cade affatto.

Niente è rimasto nelle tue mani

o meno,

e meno oggi di ieri ho capito:

ci sono alberi piantati in fila,

e negli ampi cortili delle bocche dei bambini.

Niente è rimasto nelle tue mani

o meno,

ma meno oggi di quanto ho spiegato ieri.

Immagino che le volpi vadano nella foresta in coda,

e domani sono confuso.

Tarja preferiva la vendetta:

sil è un pianista disoccupato molestato da sua madre come uomo.

La mamma piange per aver preso una tale croce,

comunque, ci sono abbastanza semi da sfamare qui.

Mai più oggi

guadare di nuovo,

ma quel rumore resta:

eco, rumore,

e rimane bloccato nel condotto uditivo, anche nel sonno.

Può chiamare solo se

se qualcuno esce dalla polveriera,

e oggi squilla il telefono.

Le tegole dell'Eden sono verdastre, bianche,

e quell'acqua clorata punge l'occhio.

Posso galleggiare, papà,

posso fare le bolle a papà

Non ho ancora freddo.

L'acqua entra attraverso la pelle.

Hai dimenticato di nuovo.

Tu dormi in primavera, lui sta aspettando dietro l'acqua.

Non riesco affatto a cancellare questo sorriso ipocrita.

zigomi solidificati, stringendo ancora di più,

e scusa quando non puoi davvero dire nulla

ma sfortuna.