Päivänsäde ja menninkäinen - Vesa-Matti Loiri

Aurinko kun päätti retken

Siskoistaan jäi jälkeen hetken

Päivänsäde viimeinen

Hämärä jo mailleen hiipi

Päivänsäde kultasiipi

Aikoi juuri lentää eestä sen

Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan;

Se juuri oli noussut luolastaan

Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi

Milloinkaan elää päällä maan

He katselivat toisiansa

Menninkäinen rinnassansa

Tunsi kuumaa leiskuntaa

Sanoi: «Poltat silmiäni

Mutten ole eläissäni

Nähnyt mitään yhtä ihanaa!

Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa

On pimeässä helppo vaeltaa

Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien

Ja sinut armaakseni vien!"

Mut säde vastas: «Peikko kulta

Pimeys vie hengen multa

Enkä toivo kuolemaa

Pois mun täytyy heti mennä

Ellen kohta valoon lennä

Niin en hetkeäkään elää saa!»

Ja niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin

Kun menninkäinen yksin tallustaa

Hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on

Ja toinen yötä rakastaa

Il sole ha concluso il viaggio

È rimasta indietro rispetto alle sorelle per un po'

L'ultimo raggio di luce

Il crepuscolo si stava già insinuando

Ala d'oro diurna

Stava per volarci davanti

Ma il vecchio piccolo ha visto arrivare;

Era appena emerso dalla sua tana

Kas, il finocchio prima del tramonto no

Non vivere mai sulla terra

Si guardarono l'un l'altro

Menninkäinen nel suo petto

Ho sentito una folla calda

Disse: «Mi bruci gli occhi

Ma non sono vivo

Hai visto qualcosa di così meraviglioso!

Non importa se la tua genialità mi acceca

È facile vagare nel buio

Vieni con me e ti mostrerò la strada per la mia grotta natale

E per amor di pietà ti porterò!"

Ma il raggio rispose: «Santo folletto

L'oscurità ti toglie il fiato

E non desidero la morte

devo andare ora

Ellen sta per volare verso la luce

Non posso vivere così per un momento!"

E così è andato il bel raggio del giorno, ma comunque

Quando il finocchio calpesta da solo

Si chiede perché ci sia un altro figlio della luce qui

E un altro ama la notte