Minä Elän - Kuolemanlaakso

Kun minä synnyin tähän maailmaan

Aamun säkeet heijastuivat nurmen

Kasteeseen kuin tuhat kiiluvaa silmää

Vuoret kietoivat minut syliinsä ja suojasivat sateelta

Kunnes vaivuin syvemmälle

Tähän mustaan painajaiseen

Uneen, josta ei voi herätä

Joet hukkuvat hiekkaan

Ja minä kaipaan vettä

Tervetuloa kuoleman laaksoon

Alla tähtien iästen

Sydän hyytävä sykytti, sysimusta

Leimu silmistään sirisi

Lauloi loitsua ikuisen piinan

Sielusi on kuin särkynyt peili

Yhdet kasvot, tuhat heijastusta

Hauras kuin hiutale on ihmismieli

Joka ei itseään tunne

Tahtosi olkoon ruumiisi vanki

Iankaikkisesti

MINÄ TUNNEN PELKOSI JA SYVÄT SALASI

MAISTAN KATKERUUTESI JA VERIVALASI

KADOTETTU OLKOON VALTAKUNTASI

Luopio!

TAPAHTUKOON SINUN TAPPIOSI

OLKOON KÄÄRMEENKIELI TUHOSI

VOIT IKUISESTI JUOSTA

MUTTA ET ITSEÄSI PAETA

Mikään ei ole säälittävämpää

Kuin narsisti, joka itseään vihaa

Kuulkaa tämä vihan virsi

Polvistukaa!

Sisiliskona sihisit

Sinä murhemykkä matonen

Eksyksissä!

Nyt laulaa kuoro kadotuksen

Jäätyköön hyinen veresi

Sammukoon poltto povesi, ikuisesti

Kirvotkoon kyyt korpitielle

Alle tähtien iäisten

Sinä kuihdut

Minä elän

Näin murtuu liha alla terän

Quando sono nato in questo mondo

I versi del mattino si riflettevano nell'erba

Essere battezzati come mille occhi scintillanti

Le montagne mi hanno avvolto nelle loro braccia e mi hanno protetto dalla pioggia

Fino a quando non ho scavato più a fondo

A questo incubo nero

In un sogno da cui non puoi svegliarti

I fiumi affogano nella sabbia

E mi manca l'acqua

Benvenuti nella valle della morte

Al di sotto delle età stellari

Battito cardiaco agghiacciante, nero

Il francobollo crepitò nei suoi occhi

Cantava l'incantesimo del tormento eterno

La tua anima è come uno specchio rotto

Un volto, mille riflessi

Fragile come un fiocco è la mente umana

Chi non conosce se stesso

Possa la tua volontà essere prigioniera del tuo corpo

Per sempre

CONOSCO LE TUE PAURE E I TUOI SEGRETI PROFONDI

GUSTO IL TUO AMORE E IL SENO

LASCIATE PERDERE IL TUO REGNO

Apostata!

ACCADDE LA TUA PERDITA

LASCIATE CHE IL SERPENTE SI DISTRUGGA

PUOI PER SEMPRE LA STRISCIA

MA TU NON SCAPPI DA TE

Niente è più patetico

Come un narcisista che odia se stesso

Ascolta questo inno di rabbia

Mettiti in ginocchio!

Come guerriglieresti, mireresti

Tappeto assassino

Va al diavolo!

Ora il coro canta la perdita

Lascia che il tuo sangue gelido si congeli

Spegni l'acqua che brucia, per sempre

Lascia che l'ascia cavalchi sul burrone

Sotto le stelle da secoli

Tu appassisci

vivo

Questo rompe la carne sotto la lama