Marmoritaivas - Johanna Kurkela

Tiedän, että en ole ainut

Jolle tällä tavalla käy

Että toinen on lähellä aivan

Sitten häntä ei enää näy

Nyt on vuoteeni liian suuri

Niin jäätävän kylmäkin

Ja sydäntä ympäröi muuri

Kiveäkin lujemmin

Tänä yönä marmoritaivas

Kaartuu kattona ylle maan

Kuunvalon ja pilvien leikki

Sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas

Valuu huoneeseen valtoimenaan

Olet poissa viereltäni

Muttet sydämestäin milloinkaan

Tunnen yhä kätesi painon

Ja voin kuulla äänesikin

Ja jos suljen hetkeksi silmät

On kuin kanssas taas olisin

Vaan kun katson nään aution huoneen

Ja kätes on peitto vaan

Nää harhat kuin viiniä juoneen

Sua saa taas kutsumaan

Tänä yönä marmoritaivas

Kaartuu kattona ylle maan

Kuunvalon ja pilvien leikki

Sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas

Valuu huoneeseen valtoimenaan

Olet poissa viereltäni

Muttet sydämestäin milloinkaan

Tämä ikävä on sellainen

Että tällaista kokenut ole en

Se on syvä ja jotenkin lopullinen

Se painaa ja sattuu ja kuristaa

Mutta kenties joskus on helpompaa

Tänä yönä marmoritaivas

Kaartuu kattona ylle maan

Kuunvalon ja pilvien leikki

Sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas

Valuu huoneeseen valtoimenaan

Olet poissa viereltäni

Muttet sydämestäin milloinkaan

So di non essere l'unico

A chi succede

Quell'altro è vicino

Allora non sarà più visto

Il mio letto è troppo grande adesso

Così gelido

E il cuore è circondato da un muro

Ancora più difficile

Stasera cielo di marmo

Si curva come un tetto sul terreno

Il gioco del chiaro di luna e delle nuvole

Posso guardarlo da solo ora

Quel cielo di marmo in frantumi

Scorre nella stanza in piena forza

Sei lontano da me

Ma mai affatto

Sento ancora il peso della tua mano

E posso sentire la tua voce

E se chiudo gli occhi per un momento

È come se fossi di nuovo con te

Ma quando guardo questa stanza deserta

E la tua mano è una coperta ma

Vedi le delusioni come una trama del vino

Sua può chiamare di nuovo

Stasera cielo di marmo

Si curva come un tetto sul terreno

Il gioco del chiaro di luna e delle nuvole

Posso guardarlo da solo ora

Quel cielo di marmo in frantumi

Scorre nella stanza in piena forza

Sei lontano da me

Ma mai affatto

Questa signorina è così

Che non ho vissuto una cosa del genere

È profondo e in qualche modo definitivo

Preme, fa male e strangola

Ma forse a volte è più facile

Stasera cielo di marmo

Si curva come un tetto sul terreno

Il gioco del chiaro di luna e delle nuvole

Posso guardarlo da solo ora

Quel cielo di marmo in frantumi

Scorre nella stanza in piena forza

Sei lontano da me

Ma mai affatto