Kukkiva Kivi - Marja Mattlar, Gabriel Yacoub, Patrice Clementin

Kun on tottunut pettymään,

aina ihmisten kuviin törmäämään;

kun on väsynyt itkemään,

aina toiveita huomiseen siirtämään,

kosketuksen taian kadottaa.

Kun on astunut joukkoihin,

jotka synkkinä elämää suorittaa;

kun on liittynyt kuoroihin,

jotka tauotta kaikesta valittaa,

kosketuksen taian kadottaa

läheisyyden lämmön unohtaa.

Mutta jossain käsi käden tavoittaa

ja kosketus saa kiven kukkimaan.

Kun on oppinut pelkäämään,

aina kiireesti pakoon ryntäämään;

kun on oppinut kätkemään,

aina aidoimman tunteen peittämään,

kosketuksen taian kadottaa,

läheisyyden lämmön unohtaa,

kaikin voimin koettaa eksyttää elämää.

Kunnes jossain käsi käden tavoittaa

ja kosketus saa kiven kukkimaan.

Aion oppia luottamaan,

toista ihmistä tarkasti kuuntelemaan.

Aion suostua alkamaan

kerran toisensa jälkeen uudestaan.

Kosketuksen taian saavutan,

läheisyyden lämmön omistan,

joka päivä syliin puristan

maailman.

Una volta abituato alla delusione,

scontrarsi sempre con immagini di persone;

quando stanco di piangere

spera sempre di andare avanti domani,

la magia del tocco scompare.

Dopo aver unito le forze,

che svolgono una vita cupa;

dopo essersi unito ai cori,

che si lamentano costantemente di tutto,

la magia del tocco scompare

la vicinanza del caldo da dimenticare.

Ma da qualche parte una mano da raggiungere

e il tocco fa sbocciare la pietra.

Una volta che hai imparato ad avere paura,

corri sempre di fretta;

quando ha imparato a nascondersi,

per coprire sempre il sentimento più vero,

la magia del tocco scompare,

il calore della vicinanza è dimenticato,

fare ogni sforzo per ingannare la vita.

Finché da qualche parte la mano non raggiunge

e il tocco fa sbocciare la pietra.

Imparerò a fidarmi

ascolta da vicino un'altra persona.

Accetto di iniziare

di nuovo.

raggiungo la magia del tatto,

il calore della vicinanza che possiedo,

Mi stringo tra le braccia ogni giorno

mondo.