Tulimyrsky - Moonsorrow

«Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta

Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu

Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta

Katselin lintujen värisevän oksillaan;

Ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain

Myöhemmin ymmärsin, että kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi

kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä.»

«Aamun vielä viipyessä he saapuivat

Kuusi pitkää ja kapeaa

Kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan päässä siitä ikkunasta

Josta minä niitä katselin

Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen kahlasivat rantaan ja

sytyttivät tulen soihtuihinsa;

Ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin

Sammutin kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet

minua, ja pakenin.»

Aseet esiin!

Soihdut esiin!

Nyt menkää ja tuhotkaa!

Kaikki polttakaa!

Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!

Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!

Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä

Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa

Joku pakenee, repii nuolen selästään.

Niin moni verivanaan hukkuu

Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy

Niin nousee… tulimyrsky!

Mustaa verta sylkee!

Taivaan maalaa… tulimyrsky!

Liekein maata nylkee!

«Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin

Miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa meren toiselta rannalta

Johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet…

Ja minä muistan, kuinka yksi heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa

kanssamme;

Luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo

Ja me ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen.»

Ryöstäkää!

Raiskatkaa!

Aamu valkenee kaukana

Matkojen takana jo miehet miekkoinensa

Ei näy ihmistä täällä

Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa

Päivä lyhyt monelle lie.

Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan

Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan

Ei aseita laskettu.

Kuolevan suulla se mistä he tulivat

«Ei heillä paljon eloonjääneitä ollut

Taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa

Talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa

Ja kokosivat niihin miehiä kaikista heille suopeista naapurikylistä

Kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin

Heidän laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään.»

Niin miehet matkalleen saatetaan

Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan

Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!

Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee

Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin

Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa

Tätä laivaa et kaada!

Miehet köysiin tarttukaa!

«Ehkä se oli joku heidän jumalistaan

Joka sai koko kesän rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan

Eihän kukaan meistä arvannut, mikä tuho meitä sen tähden kohtaisi;

Muistan vain jonkun kironneen sitä, kuinka karja pitää sumun takia koota

takaisin aitaukseen

Mutta linnut tiesivät, ja ne pysyivät vaiti, ja kuuntelivat.»

Ei hiljaista rantaa niin

Merta katso, tunne veden paino

Mitä vihaa se päällään kantaa

On niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolemassa

Liike pysähtyy.

Usva pelloilla raskaana makaa

Pian päivä jo hämärtyy.

Ei merelle näy

Torilla jokunen kauppaansa vielä käy

Osa kotiin kai aamulla jäänyt on

Jossain lammas apeana heiniään syö

Vierellä paimen nälkäinen ja levoton

Sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa

Ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa

«Sinä yönä, kun sytytin kynttilän ikkunalleni…

Se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, että sen olisi pitänyt

Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa jälkeen syttyi, mutta miehet itse

odottivat jotain;

Ja he keskustelivat

Juoksin läheisille kukkuloille herättämättä ketään

Ja toivoin että he heräisivät itse ja tietäisivät paeta

Eivät ne miehet minua tulleet hakemaan, eivätkä ketään niistä jotka pian

saisivat surmansa.»

Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa

Ja talo toisensa jälkeen palaa

Ristin kantaja nyt verta kaavullaan

Jos kultaa vain löytyy, se otetaan

Ryöstäkää!

Polttakaa!

Tappakaa!

Nyt kosto haetaan!

«Henkipatto, jota he etsivät, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten

ryöstöretken mukana

Yhteen niistä läheisistä kaupungeista joissa kauppamiehet usein käyvät

Hän oli voimallinen soturi, mutta ei välittänyt maineesta, sillä kulta oli

sokaissut hänet

Ja hän saapui myöhemmin luoksemme

Tarjoten meille mahdollisuutta ryöstää hänen kansansa rikkaudet;

Ja me maksoimme hänelle siitä tiedosta jonka hän meille antoi.»

Niin teilleen mennyt kylän viimein löytää

Miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii

Tuopistaan juo, pitkään puhuu

Moni puheesta luopion kiinnostuu

Meren takaa jostain hän tänne saapui

Meren taakse hän sukunsa jätti

Hetken epäröi, palmikkoaan haroo

Hän tuskin aikoo takaisin

Suvullaan on rahaa, sen hän kertoo

Ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään

Vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä

Jokaisen petoksen kuolema lunastaa

«Ja sinä aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti

kanssamme kauppaa tehneen petturin kylää, hän lähti luotamme

Näin hänet itse, kun hän oli kävellyt viimeiseltä talolta jo puolen virstaa

antamamme kultasäkki harteillaan;

Ja siksi tiedän, että nämä kyläämme myöhemmin hyökänneet miehet eivät häntä

täältä koskaan löytäneet.»

On veri luopion meidän!

Sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa

Saa siitä maksaa minkä myi

Hornaan veljensä hylännyt joutaa

Eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä

Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden

Päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai

«En tiedä, kuinka monta päivää lopulta vietin piilopaikassani, sillä palavien

talojen yllä makaava musta savu peitti auringon;

ja ne talot paloivat pitkään

Ehkä he lähtivät laivoinensa jo samana iltana, mutta minä en uskaltanut palata

kylään vielä silloin

Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui;

mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lentäneet pois.»

Pian tanssivat liekit yksin

Yksin jää kaunis ranta alle taivaan

Hiljainen paikkaa haavojaan

Niin matkaan laivat lasketaan

Kiirii särkynyt ääni jossain

Jossain mies yksin soutaessaan laulaa

Taskut täynnä, kohti itää

Tulen hehku näyttää öisen tien

Niin tuuli kotiin meidät vie

«Ricordo come quella sera guardai fuori dalla finestra

Il mare era calmo e le stelle nel cielo erano coperte da una nebbia sottile, simile a una garza

La spiaggia era più tranquilla che mai, ma non riuscivo a dormire

Ho visto gli uccelli tremare tra i loro rami;

Mi chiedevo perché fossero così irrequieti, come se stessero aspettando qualcosa

Più tardi mi resi conto che la morte aveva sussurrato loro, proprio come avrebbe fatto

sussurrato anche a noi se ne conoscessimo la lingua.»

«Mentre indugiava ancora la mattina, sono arrivati

Sei lunghi e stretti

Una nave splendidamente decorata si stagliava nella nebbia a meno di un miglio da quella finestra

Da dove li ho guardati

Ho guardato uno dopo l'altro gli uomini armati guadare a terra e

acceso il fuoco nelle loro torce;

E all'inizio rimasero silenziosi, silenziosi come la riva

Ho spento la candela vicino alla mia finestra, sperando che gli uomini non se ne fossero accorti

me, e sono fuggito".

Fuori le braccia!

Tira fuori le torce!

Ora vai e distruggi!

Brucia tutto!

La pietà non si guadagna, ogni abitante sta morendo!

Hai lasciato la tua casa per vendicarti, fallo e realizza il tuo destino!

Volevi il sangue, ora spalmati con esso!

Il mare rispecchia le alte fiamme, i draghi riposano orgogliosi in mezzo a tutto questo

Guardando la distruzione, seguendo l'ascia e la spada dell'assassino

Qualcuno scappa, gli strappa la freccia dalla schiena.

Tanti succhiasangue annegano

Il mare rispecchia le alte fiamme, il sole è avvolto dal nero spirito del fuoco

Così sorge... una tempesta di fuoco!

Sputare sangue nero!

Il cielo sta dipingendo... una tempesta di fuoco!

La fiamma sta scuoiando la terra!

«Fu una vendetta sfrenata, anche se all'epoca non lo sapevo

Gli uomini erano di quello stesso villaggio, lontano dall'altra parte del mare

Che avevamo attaccato un anno prima...

E ricordo come uno di loro fu poi lasciato a commerciare

con noi;

Un rinnegato che non voleva tornare tra i suoi

E abbiamo comprato da lui le chiavi per distruggere il suo popolo".

Saccheggiare!

Stupro!

Il mattino sorge lontano

Gli uomini con le loro spade già dietro le strade

Non puoi vedere una persona qui

C'è un villaggio senza protezione, nessuno lo sa

Il rapido crepitio dell'attacco manda, già una casa dopo l'altra sta bruciando

La giornata è breve per molti.

Tutti ricordano cosa si dirà più tardi

Quando è arrivato, quando ha visto i tetti bruciare, ha visto i propri cari cadere

Senza contare le armi.

Per bocca dei moribondi, da dove venivano

«Non avevano molti sopravvissuti

Tuttavia, avevano la volontà di combattere e si potevano sempre forgiare nuove spade

Durante l'inverno e la primavera costruirono sei delle navi più magnifiche che abbia mai visto

E radunarono uomini adatti a loro da tutti i villaggi vicini

Trenta forti nordisti ciascuno

Le loro navi non avevano paura del mare, e gli uomini stessi non avevano paura di nulla».

È così che gli uomini vengono inviati per la loro strada

E la folla sulla spiaggia aspetta, forse spaventata

Grida lontano già sbrigati, ora rema!

Così pieni di pericoli, i giovani si prendono il loro tempo

Finché una tempesta non si leva dal nulla alla foce dello stretto

Strappa facilmente tra le onde anche un ponte forte

Al vento più basso, Orm sta già urlando furiosamente

Non capovolgerai questa nave!

Gli uomini afferrano le corde!

«Forse era uno dei loro dei

Il che fece finalmente placare il vento furioso che ha tormentato la costa per tutta l'estate

Nessuno di noi immaginava quale distruzione ci sarebbe caduta a causa di ciò;

Ricordo solo che qualcuno ha maledetto come il bestiame debba essere radunato a causa della nebbia

ritorno al paddock

Ma gli uccelli sapevano, e tacevano e ascoltavano".

Non una spiaggia tranquilla come quella

Guarda il mare, senti il ​​peso dell'acqua

Che odio porta

C'è una pace in quei prati verdi come la morte

Il movimento si ferma.

Usva giace incinta nei campi

Presto il giorno sarà buio.

Nessuna vista sul mare

Qualcuno sta ancora gestendo il suo negozio al mercato

Immagino che alcuni di loro siano rimasti a casa la mattina

Da qualche parte una pecora come una scimmia mangia il suo fieno

Accanto al pastore affamato e irrequieto

La fitta nebbia non ostacola il viaggio di nessuno

Nessuno sa cosa porterà il mare

«Quella notte in cui ho acceso una candela alla mia finestra...

Non mi ha tradito, anche se penso che avrebbe dovuto

Ricordo di aver visto accendersi una torcia dopo l'altra, ma gli uomini stessi

stavano aspettando qualcosa;

E hanno parlato

Corsi sulle colline vicine senza svegliare nessuno

E speravo che si svegliassero da soli e sapessero come scappare

Non sono stati quegli uomini che sono venuti a prendermi, né nessuno di quelli che presto

verrebbe ucciso".

La frenesia brilla dagli occhi, incontra la paura

E casa dopo casa brucia

Il portatore della croce ora ha il sangue sul mantello

Se c'è dell'oro da trovare, sarà preso

Saccheggiare!

Bruciare!

Uccisione!

Ora si cerca vendetta!

«La scialuppa di salvataggio che stanno cercando una volta è arrivata sulle nostre coste dai Northmen

insieme al gruppo di razziatori

In una di quelle città vicine dove vanno spesso i mercanti

Era un potente guerriero, ma non gli importava della fama, perché era d'oro

lo ha accecato

E venne da noi più tardi

Offrendoci l'opportunità di depredare le ricchezze del suo popolo;

E lo abbiamo pagato per le informazioni che ci ha dato".

Così finalmente trovi il villaggio in cui sei andato

La spada poggia sulla cintura, brilla al sole

Beve da una pinta, parla a lungo

Molti apostati sono interessati al discorso

È arrivato qui da qualche parte al di là del mare

Ha lasciato la sua famiglia dietro il mare

Esita un attimo, si rastrella la treccia

È improbabile che torni

La sua famiglia ha soldi, dice

E all'avido abitante del villaggio piace sentirlo

Cadrà ancora nella fossa, che ancora non si sa

Ogni tradimento è redento dalla morte

«E quella mattina in cui stavamo per lanciarci e dirigerci verso

villaggio del traditore che commerciava con noi, ci lasciò

L'ho visto io stesso quando aveva già percorso mezzo miglio dall'ultima casa

il sacco d'oro che gli abbiamo dato sulle spalle;

Ed ecco perché so che questi uomini che in seguito hanno attaccato il nostro villaggio non l'hanno fatto

mai trovato qui.»

Il sangue dell'apostata è nostro!

Lo otterremo anche se dovremo bruciare tutti

Fatti pagare per quello che hai venduto

Il fratello di Horna lo ha abbandonato

E nessuno lo sa, non potrebbe vederlo

Quando già lontano la terra sfidava la stoltezza

La conclusione della sua storia, ha ottenuto un silenzio vergognoso

«Non so quanti giorni ho finito per passare nel mio nascondiglio per via degli incendi

il fumo nero che giaceva sulle case oscurava il sole;

e quelle case bruciarono a lungo

Forse hanno lasciato le loro navi la sera stessa, ma non ho osato tornare indietro

Visiterò ancora allora

Ed era ancora tranquillo sulla spiaggia quando la Tempesta di fuoco finalmente si placò;

ma gli uomini erano morti e gli uccelli erano volati via».

Presto le fiamme danzarono da sole

Una bella spiaggia sotto il cielo rimane sola

L'uomo silenzioso guarisce le sue ferite

È così che vengono varate le navi

Una voce rotta urla da qualche parte

Da qualche parte un uomo canta mentre rema da solo

Tasche piene, in direzione est

Il bagliore del fuoco mostra la via della notte

Quindi il vento ci riporta a casa